Tänään tuli yksi nuori nainen (vai vanha tyttö?) kysymään päikkärikävelyllä tietä paikkaan F. Olimme paikassa K, josta paikkaa F ei näkynyt suoraan. Minäpä neuvoin neitiä kiertoteitse palaamaan ison tien varteen ja kävelemään sen reunaa eteenpäin, jolloin F kyllä näkyisi.
Vasta, kun jatkoimme molemmat omiin suuntiimme tajusin, että olisihan ison tien varteen löytänyt suoremminkin. Helposti.
Ja tämä ei ollut ensimmäinen huonosti neuvottu tie. Pitäisiköhän sitä palata kieliopintojen pariin? Niissähän aina oli jossain vaiheessa niitä tienneuvomisharjoituksia. Jos nyt vain harjoittelisi ihan suomeksi. "Käänny takaisin, kulje suoraan, kunnes tulet ison tien varteen."
Ehkä en alitajuisesti käskenyt naista kääntymään takaisin, koska silloin olisimme kulkeneet samaan suuntaan. Ja sehän olisi voinut olla kiusallista. Vaikka varmaan hän olisi kiihdyttänyt tahtiaan ja minä taas hidastanut.
Ehkäpä hän kysyi tietä joltain toiseltakin ja löysi perille.
Kuvan puu on ison tien poikkikadun suuntaisesti kulkevan kävelytien varrella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti